PALEMA
Ravintola Palema sijaitsee Sörnäisten Tukkutorilla Teurastamon alueella. Paleman tiloissa on toiminut ravintola yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1933. Vuonna 1987 Veijo Votkin ja Risto Saastamoinen avasivat Kahvila-ravintola Paleman; nimensä ravintola sai Veijon ravihevosen Karoliina Paleman mukaan. Vuonna 2015 Ravintola Paleman omistus siirtyi Döner Harjun, Ravintola Pamelan, Pizzeria Särdoughn ja Izzan sekä Harjun makkaratehtaan takaa tutulle kaksikolle Jari Lönnbergille ja Reima Mäenpäälle.

Ravintola Palema tarjoaa arkisin pöytiintarjoiltua lounasta ja lounaalla on tarjolla aina kasvis,- liha,- ja kalavaihtoehtoja. Palemassa on perimätiedon mukaan tarjoiltu hernekeittoa joka torstai jo 91 vuoden ajan! Kunkin kuun ensimmäisenä tiistaina on tarjolla perinteistä läskisoosia.

Lounasajan ulkopuolella Palema toimii tilausravintolana. Järjestämme ammattitaidolla häät, vuosijuhlat, pikkujoulut, seminaarit, aamiaiset ja muut tapahtumat kauniissa tiloissamme.
Paleman salista vastaa Virpi Onne ja keittiömestarina toimii Leena Kakko. Palemassa maukas ruoka ja lämminhenkinen palvelu on meille sydämen asia.

 

PERJANTAI 19.4.2024

LOUNAS KLO 11-14

 

 

Döner Harjun chilikana

Kaalisalaattia, bulguria ja ranskanperunoita, tomaatti-harissakastike, hummus ja jogurttikastike 

13,50€

Uunissa paahdettu kirjolohi

Chili-granaattiomenaglaseeraus, kaalisalaattia, bulguria ja ranskanperunoita, hummus ja jogurttikastike 

(Sis. seesamöljy)

14,90€

Döner Harjun vegedöner

Kaalisalaattia, bulguria ja ranskanperunoita, tomaatti-harissakastike, hummus ja jogurttikastike 

(Saa vegaanisena)

13,50€

Lounaaseen kuuluu Helsingin Kahvipaahtimon kahvi tai tee.

Annokset sisältävät myös Paleman pannuleipää.

Kerrothan, mikäli toivot annoksesi kokonaan gluteenittomana!

Kysy lisää allergeeneista henkilökunnalta.

Pakkaamme annokset myös mukaan!

YKSITYISTILAISUUDET RAVINTOLA PALEMASSA

Ravintola Palema tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön yksityistilaisuuksille, kuten häille, merkkipäiville, väitöskaronkoille, pikkujouluille sekä yritystapahtumille. Palvelemme asiakkaitamme kokemuksella ja ammattitaidolla, tarjoten rennon arvokkaat puitteet noin 40–120 vieraan tilaisuuksiin arki-iltoina, -iltapäivinä sekä viikonloppuisin. Meidän kauniisti sisustettu salimme ja monipuoliset ulkotilamme, kuten laaja terassi ja vehreä Biergarten, tarjoavat täydelliset puitteet seminaareille, teambuilding-tapahtumille, vuosijuhlille, asiakastilaisuuksille ja muille merkittäville kohtaamisille.

Monipuoliset tilaratkaisut
Paleman sali on suunniteltu muuntuvaksi erilaisiin pöytämuotoihin tilaisuuden ja henkilömäärän vaatimusten mukaisesti. Kesäkaudella terassimme ja Biergartenimme tarjoavat ihanteelliset puitteet ulkoilmajuhliin, jossa voitte nauttia kesäillan lämmöstä.

Räätälöity ruokakokemus
Tarjoamme klassista ravintolaruokaa modernilla otteella, ottaen huomioon asiakkaan toiveet ja tarpeet. Ruokailuvaihtoehdot vaihtelevat pöytiin tarjoilluista aterioista noutopöytään ja cocktail-paloihin, varmistaen, että jokainen yksityiskohta vastaa tilaisuutesi teemaa ja tunnelmaa.

Paleman baari
Juhlien järjestäminen onnistuu myös ilman ruokatarjoilua. Paleman baaritiskiltä voi jokainen ostaa mieleisiä virvokkeita ja tanssi discopallon alla voi jatkua aina klo 02.00 saakka. Myyntitakuu illalle määräytyy tilaisuuden toivotun aikataulun ja juhlien osallistujamäärän mukaan.

Olitpa järjestämässä juhlaillallista, perhejuhlaa, syntymäpäiviä, polttareita, joululounasta, uudenvuoden vastaanottoa, gaalaa, hyväntekeväisyystapahtumaa tai pressitilaisuutta, Ravintola Palema tarjoaa joustavat ja muokattavat tilat unelmiesi tapahtuman toteuttamiseen. Kutsu koolle vieraasi ja jätä loput meille – huolehdimme, että tapahtumasi on unohtumaton.

Yhteydenotot ja varaukset
Kun suunnittelet yksityistilaisuutta ja haluat luoda ainutlaatuisen ja mieleenpainuvan kokemuksen, ota yhteyttä Ravintola Palemaan. Kysy, ehdota ja aloita suunnittelu kanssamme.

TARJOUSPYYNNÖT

     

    Host Your Private Events at Restaurant Palema

    Nestled in the heart of the city, Restaurant Palema is the perfect venue for hosting private events ranging from weddings and anniversaries to corporate gatherings and Christmas parties. Capable of accommodating 40–120 guests, our venue combines professionalism with a warm ambiance, ensuring your event is both elegant and comfortable. Our versatile indoor hall and enchanting outdoor areas, including a terrace and Biergarten, are ideal for any occasion. Palema offers a tailored dining experience with a menu that blends classic flavors with a contemporary twist to suit your event’s unique theme. For an unforgettable experience and meticulous attention to detail, choose Restaurant Palema for your next private event.

    For inquiries and reservations, please contact us at info@ravintolapalema.fi.

    TEURASTAMON SAUNA

    Ravintola Paleman rakennuksessa sijaitsee myös perinteitä kunnioittaen uudistettu Teurastamon sauna. Teurastamon saunan lauteille mahtuu kerrallaan 8 saunojaa ja viihtyisässä pukuhuoneessa on penkit 20 vilvoittelijalle. Omat eväät pysyvät viileinä pukuhuoneen jääkaapissa ja pihan vilvoittelualueella on pallogrilli saunojien käytössä (omat hiilet mukaan!). Saunan voi varata jopa aina aamukuuteen asti!

    Ravintola Palemasta voi varata saunalle pyyhkeet ja laudeliinat (a’ 5e/henkilö) tai vaikka tilata ruokatarjoilut (a’ 12e/henkilö) valmiiksi jääkaappiin odottamaan!

    Kysy tarkempaa tarjousta info@ravintolapalema.fi.

    Varaa tästä Teurastamon sauna!

    TEHTAANMYYMÄLÄ
    Harjun Makkaratehdas ja Döner Harju

    Harjun Makkaratehtaan laadukkaita ja rohkeasti maustettuja tuoremakkaroita sekä Döner Harjun kebabia on saatavilla myös rentoon kotikokkaukseen!

    Herkulliset, vartaasta leikatut Döner Harjun Chilikanakebab ja Yrttilammaskebab sekä Harjun Makkaratehtaan makkaroita saatavilla mukaan Ravintola Paleman pakastealtaasta.

     

    VAPPUBRUNSSI 1.5.2024

    KLO 12-15

     

     

    Viherversosalaatti 

    Caesarsalaatti 

    Parsa-broccolinisalaatti, sinappivinegretti 

    Fregola-pastasalaatti, paahdettua paprikaa ja kirsikkatomaattia 

    Halloumisalaatti, vadelmaa 

    *

    Kylmäsavuporkkanaa 

    Katkarapuskagen 

    Sillikaviaari 

    Limegraavilohi 

    Tilliperunaa 

    Saaristolaisleipä ja Paleman pannuleipä, voi

    *

    Punaviinihärkää 

    Melanzane – Paahdettua munakoisoa ja mozzarellaa 

    *

    Leipomo Väyrysen rahkamunkit

    Sitrusposset

    Paleman suklaabrownie

    *

    Sima

    Tuoremehuja

    Kahvi / tee

     

     

    Menu 49 € / henkilö 

    Lapset 0-2v 0€

    3-7v 12€

    8-12v 18€

     

    Pöytävaraukset info@ravintolapalema.fi